perjantai, 16. heinäkuu 2010

Rippikakku

Tein kaksi tälläistä täytekakkua pojan rippijuhliin.

Pohjat olivat ihan normaaleja 25 hengen kakkupohja. Täyte oli:

3 dl kermaa (Flora vispi)

600 g sitruunatuorejuustoa (sunnuntai)

300 g lemon curdia

maun mukaan sitruunan mehua

5 kpl liivatelehtiä

Vaahdota kerma. Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto ja lemon curd. Lisää sitruunan mehu (muistaakseni laitoin 5 tai 6 rkl).  Sulata liivate joko sitruunan mehussa tai vedessä. Ja lisää se täytteen joukkoon. Tästä täytteestä riittää hyvin kahteen 25 hengen kakkuun.

Pursotukset on kerma vaahdosta (Flora vispi). Koriste ruusut ja ristin tein sokerimassasta jonka itse värjäsin.

 

 

 

sunnuntai, 13. kesäkuu 2010

Suklainen täytekakku

Tämän kakun ohje on tämmöinen:

8 kananmunaa

3 dl sokeria

2 dl perunajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää ne siivilän läpi varovasti vaahtoon. Paista 150-175 astetta 30-40 minuuttia.

Täyteenä tässä kakussa oli suklainen hyydekemassa. Eli suklaista hyydykejauhetta, vähän vettä ja kermaa.

Ja kuorrutus oli tämmöinen

5 dl flora vispiä vaahdotettuna

noin 400 g suklaata

Sulata suklaa mikrossa tai vesi hauteessa. Lisää se vatkatun kerman joukkoon ja sekoita varovasti.

Ruusut tein itse marsipaanista.

sunnuntai, 13. kesäkuu 2010

Suklaa-hyydykekakku

Tässä kakussa noi ruusut olen itse tehnyt suklaamassasta ,jonka tein myös itse.

 

sunnuntai, 13. kesäkuu 2010

Mango-hyydykekakku

Tässä on mango hyydykekakku. Täyteessä oli mangososetta ja olisiko toi keltainen pinta ollut persikkasoseesta. Laitan ohjeen tänne kun sen löydän. :)

sunnuntai, 22. maaliskuu 2009

Rengaskakku

Tälläisen kakun tein synttärikakuksi. Pohjana oli ihan tavallinen kakkupohja ja täytteenä oli kermavaahtoa ja kuningatarhilloa. Ja kuorrutus oli marsipaania.